Metsä kuiskii ja muita kirjoihin liittyviä ajatuksia

Pitääkö valita se uusin tai olisiko uusi aina parempaa kuin vanha? Tuota jäin tällä kertaa miettimään kirjojen suhteen. Poikkeuksellisesti tapahtui nimittäin niin, että tilasin kirjastosta vuosia sitten lukemani kirjan, joka oli jäänyt positiivisella tavalla mieleeni kummittelemaan. Mitä ihmettä, lukea nyt kirja kahteen kertaan - vaikka maailma on täynnä niitä lukemista odottavia!

Madeleine Hesserus: Paljain jaloin -vuodelta 2004. Kansi naarmuilla ja sivut viehkosti kellastuneet, mutta teksti imaisi välittömästi mukaansa kuten ennenkin. Kirja kertoo naisesta joka yllättäen jättää kaiken taakseen. En taida paljastaa enempää, jos vaikka innostuisit lukemaan tämän erinomaisen kirjan. Jännästi aihepiiri on ollut ajatuksissani viime aikoina, osin varmasti hiljan lukemani Laura Gustafssonin Korpisoturi-kirjan takia.

Tuntuu että kirjoistakin on tullut kuin nopeasti hotkaistavaa pikaruokaa. Uusia julkaistaan jatkuvalla virralla ja vanhempia jaetaan jopa ilmaiseksi esim. Kierrätyskeskuksessa tai käytetään askartelumateriaalina. Tavaraa on kodeissa liikaa ja raivaamiseen keskittyvä KonMaritus luokittelee sekin kirjat armotta poistopinoon. 

Toinen mielenkiintoinen juttu on kirjailijoiden brändäys. Enää ei riitä se että on hyvä kirjoittaja, pitää myös esiintyä kovasti, antaa haastatteluja ja näyttää hyvältä - oletko huomannut?

ps. kauniit kannet muuten molemmissa kirjoista, huomaa Korpisoturissa koppakuoriainen ja maastokuosin alta pilkahteleva neulasmatto.