Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

26.9.2020

Aikuinen nainen lukupuuhissa

Voih tätä koronaa! Loppukesästä tilanne näytti jo lupaavasti paremmalta, mutta nyt huonoja uutisia sataa. Takaisin siis etätöihin ja erityksiin aina mahdollisuuksien mukaan.

Kaunis syksy tämä on kyllä ollut ja lukuinnostukseni on myös herännyt. Tässä poimintoja viimeaikaisista ilon tuojista:

Anna-Leena Härkönen ei pettänyt tälläkään kertaa. Helppolukuista, tarkkanäköistä ja viihdyttävää.



Emmi-Liia Sjöholm yllätti rohkeudellaan.


Eero Huovisesta olen pitänyt aina, sydämellinen ihana mies. Mukavaa oli myös lukea entisistä kotikulmistani Helsingin Kampissa.

Ilahduttava tuttavuus on Anna-Maria Eilittä. Erikoinen kirja tempaisi minut mukaansa välittömästi ja tarjosi muistumia unistani, jään odottamaan lisää tältä kirjailijalta.

26.4.2020

Eristysterveiset osa 2

Tämä erikoinen kevät on jo pitkällä, kohta meillä kesä. Kovasti on istuttu kotikonttorilla luurit päässä kokouksissa, mutta ilokseni olen voinut olla myös ulkona. Aikaisen aamun kävelylenkit metsässä ovat olleet ihania; linnunlaulua, orastavat silmut puissa ja nyt valkovuokkoja.




Kirjahommat ovat edistyneet ihmeen tahmeasti. Jotain pientä sentään, esim Lisa Taddeon Kolme naista -dokumenttikirjan luin. Erikoinen ja tositarinoihin perustuva lukukokemus. Teksti/kieli ei  luonnollisesti kauneinta mahdollista, mutta aihe on kiinnostava. Lisäarvoa antaa se, että kirjailija seurasi tarinoiden naisten elämää kahdeksan vuoden ajan.

Ylen sivuilla Paulan Tiessalon kirjoittama arvostelu KLIK


Mitä sinulle kuuluu?

5.3.2020

Taivas jonka rakensin


Valoisuus on lisääntynyt ja lukuinnostus virinnyt - hyvä ;-)! No joo, ainahan minulla jotain menossa, vaikka välin tahmeastikin. Tästä pinosta haluan nostaa esiin Pajtim Statovcin kirjan: "Bolla". Pidin kovasti jo hänen jännästi nimetystä aikaisemmasta kirjastaan: " Kissani Jugoslavia" - ja myös Bolla vakuutti minut heti.

Sivulla 150 olen menossa ja täytyy sanoa että Pajtimin kieli on huomattavan kaunista. Toki rajujakin juttuja kirjassa, mutta sellaista elämä on.

Kirjan sivulla 93 surun ja ikävän kuvaus jäi kovasti mieleeni. Ja tämä: " taivas jonka rakensin, jumala palavan metsän keskellä". Upeaa tekstiä.

16.10.2019

Kaapin henki - tavaravaivaisen tunnustuksia



Urheiltu on, c-vitamiinit syöty hedelmien muodossa ja käsiä pesty urakalla - ja silti flunssa. Noh, sellaista se elämä on täällä Pohjolassa. Hyvinä puolina manittakoon että univelkoja olen nyt saanut kuitattua, eli nukuttu on.

Tämän nuhakuumeisen ilona oli onneksi Laura Honkasalon kirja: Kaapin henki - tavaravaivaisen tunnustuksia. Varsin ajankohtainen ja erittäin kiinnostava aihe. Hyvin kirjoitettu, kevyempään tavaraelämään kannustava ja aivan mahtavia, hymyn huulille nostavia nostalgiajuttuja sisältävä kirja.


Tavarapaljous ahdistaa ja tavaroista huolehtiminen vie energiaa Voisiko vähemmällä tavaramäärällä pärjätä ja ennen kaikkea, miten vähentämisen alkuun pääsisi..

4.10.2019

Kiiltävät Vesiystävät ja vähän murinaa

Aikaisemmassa postauksessani kerroin kovasti odottavani Johanna Vuoksenmaan kirjaa Vesiystäviä. Viimein sen kirjastosta sain. Kirjan idea on hieno, samoin teksti ja kuvat ..mutta voi ei, jokin lukukokemuksessa ei ollut kohdallaan.

Mietin mistä kirjan outo tunnelma johtui - ja syy lienee paperissa tai taitossa. Näin kaunis kirja olisi ansainnut paremman tai ainakin erilaisen paperin ja tyylikkäämmän taiton. Hyvin vähän tällaisista jutuista tiedän, mutta kiiltävä paperi on jotenkin eri maailmasta kuin luonnonvesien kauniit kuvat ja Johannan inspiroivat tekstit.

Pahoittelut murinasta, mieltymyskysymyksiähän nämä. Kiva kirja kuitenkin ja hauska lukea uimisen ihanuudesta.

25.4.2019

Keväistä hohdepinkkiä, Tainaa ja Ristoa


Heleissä pinkkitunnelmissa oltu viime aikoina. Pinkkiä on näkynyt sekä kynsillä että huulipunissa. Vasemman puoleinen Lumene-huulipunakynä on suosikkini ja voih - juuri loppumaisillaan, heleä vaalean punainen pienillä hohdehippusilla. Haluaisin ostaa uuden samanlaisen, mutta valitettavasti värin nimi/numero on kulunut puikosta kokonaan pois. Täytynee piipahtaa Lumenen tehtaanmyymälässä Espoossa tämän kanssa, jos onni suosisi ja löytyisi uusi.

Kynsilläni Mavalan sävy 347 Big Bubble, joka on makuuni hieman liian siirappinen. Kenties tippa sinistä lakkaa voisi kääntää sävyä viileämmäksi. Täytyypä kokeilla.

Viimein oli aikaa kirjoille. Taina Latvala on minulle uusi tuttavuus ja Venetsialaiset-kirjan seurassa viihdyin mainiosti. Mielessä olivat myös omat sisareni, miten toisistamme erilaisia me kolme olemmekaan.

Toinen kirjoistani on Risto Isomäen tuotantoa. Ristoa olen ajatellut monesti, mm. Sarasvatin hiekkaa -niminen kirja ollut lukulistallani jo pitkään - jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi. Kenties pelkäsin aiheiden olevan liian raskaita.. vaan väärässä olin.

Kiitos hienoista lukuelämyksistä molemmille kirjailijoille!


ps.
Lumenen tehtaanmyymälä
Lasihytti 1, alapiha, 02780 Espoo
Puh. 0204 877 389
Ma-Pe 11-18, La 10-16

31.1.2019

Kauniin tammikuun viimeisenä Tuulan haaste

Lumisen ja kauniin tammikuun viimeisen päivän kunniaksi päätin tarttua ihastuttavan blogikollegani Tuulan Parasta kulttuuria -haasteeseen, tule sinäkin mukaan! Hieman tiivistin, mutta tässä:



Minkälainen kulttuurin kuluttaja olet?
Ennakkoluuloton ja innokas. Monenlaiset jutut kiinnostavat. Haasteena tietenkin kalenteri eli sopivan ajan löytyminen tai yksinkertaisesti ihan vain laiskuus.

Onko Suomessa jokin kulttuurilaitos, jossa sinuun törmää useamman kerran vuodessa?
Hmm... kulttuurilaitos. Jos ajateltaisiin vähän laveammin eli kulttuuria yleensä, niin vastaisin että museot, konsertit, keikat/festarit, tanssi. Teatterissa ja oopperassa tulee käytyä valitettavan harvoin. Lempimuseoitani ovat Ateneum, HAM, Sinebrychoff, Kiasma, Helsingin Taidehalli ja Didrichsen.

Minkälainen musiikki on lähellä sydäntäsi?
Kuuntelen musiikkia paljon ja laajalla skaalalla. Uutta kotimaista poppia, iskelmää, klassista ja monenlaista etnistä. Myös tanssimusiikki sekä uusi että vanha sopii. Musiikki on minulle suuri ilo ja inspiraation lähde – auttaa kummasti myös siivous- ja liikuntahommissa.

Käytkö oopperassa?
Aivan liian harvoin. Haaveissani edelleen kauniisti pukeutuneena ja hyvässä seurassa esim. Savonlinnan Oopperajuhlat tai vaikkapa Milanon La Scala.

Minkälainen kirjallisuus sinua kiinnostaa?
Olisikohan helpompi sanoa mitkä yleensä rajaan pois lukulistaltani. Toivottavasti et kauhistu, mutta esim. dekkarit. Tiedän että ne ovat jättijättisuosittuja ja helmiäkin sieltä saattaisi löytyä, mutta jokin minussa vastustaa kovasti. En siis lue dekkareita ollenkaan, en myöskään rakkausromaaneja tai jollain tapaa ontuvia teoksia (ennalta arvattavaa, huonoa kieltä tai kehno suomennus tms ).

Etsin ja luen laadukasta proosaa, elämänkertoja, runoja ja monenlaisia kirjaston tietokirjat-hyllystä löytyviä kirjoja.

Mitä kirjoja aiot lukea tänä vuonna? Uutuuskirjoja?
Oioi, kirjatoiveita on korkea pino! Maria Veitolan uuden kirjan ajattelin lukea ja lisää Mia Kankimäkeä. Riikka Pulkkisen Lasten planeettaa jonotan kirjastosta samoin kuin Olli Jalosen Taivaanpalloa ja Suvi Ratisen Matkaystävää.

Onko sinulla mielessäsi jokin tuleva tai ajankohtainen näytelmä, jota aiot mennä katsomaan?
Kovasti kehuttu Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots –musikaali on toiveissani.
  
 Kuva lainattu netistä 

Mitä kotimaista elokuvaa olet viimeksi käynyt katsomassa tai aiot mennä katsomaan? Perusteletko tai kuvailetko elokuvaa?
Voitaisiin sanoa että olen aina ollut elokuvafani. Useampi tulee katsottua viikossa, mutta kotisohvalta käsin enemmän kuin elokuvateatterista. Viimeaikaisia hienoja elokuvaelämyksiä ovat olleet The Shape of Water, joka yllätti sekä tarinallaan että visuaalisella kauneudellaan, hulvaton Hunt for the Wilderpeople ja aina vain kaunis Avatar.

Vahva elämys oli Aku Louhimiehen Tuntematon Sotilas ja suosikkini Markku Pölösen Onnen maa on suunnitelmissa.


Kun matkustat, paljonko tutustut matkakohteesi kulttuuritarjontaan? 
Kiinnostaa kovasti, mutta työmatkoilla ei yleensä ole aikaa :-(. Lomamatkat puolestaan suuntautuvat usein Kreikan pikku paikkoihin, joiden kulttuuritarjonta on varsin rajallista. Tallinnassa sentään paljon uutta tutkittavaa tälläkin saralla ja siellä esim. modernin taiteen museo Kumu on aina kiva.


Mikä ulkomaan käyntikohde: teatteri, näyttely, museo tms. on jäänyt mieleen kaikkein kiehtovimpana ja miksi?
Valinnan vaikeus iski, mutta sanotaan että Salvador Dalin kotimuseo Espanjan Figuerasissa KLIK 
Upea paikka ja elämys!

Olisi mukavaa kuulla sinun ajatuksiasi. Tartu siis haasteeseen!

11.1.2019

Lukuelämyksiä, ennakkoluulottomia yhdistelmiä ja pientä boikottia


Tuntuu että kirjojen lukemiseen jää liian vähän aikaa. Mistä se johtuu, mietin. Olisivatko some, tv ja puhelimen selaaminen vieneet liiaksi aikaa? 

Facebookia en käytä, mutta Instaa, Pinterestiä ja Twitteriä kyllä. Erityisesti kaksi ensiksi mainittua ovat mieluisia - visuaalinen ihminen kun olen. Usein kuulen ihmetystä FB-boikotistani, mutta eihän kaikkien ole pakko sitä maailmaa jakaa, varsinkaan jos ei tykkää :)

Mutta kirjoista. Innostuin lukuhommiin ja tässä muutama poiminta viime viikoilta:

Leena Krohn: Kadotus. Leena Krohn on kuulunut suosikkeihini jo kauan. Viisasta, rauhallista ja ajatuksia ruokkivaa kaunista tekstiä. Hyvää iltalukemista ennen nukkumaan menoa.

Sisko Sauvonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Apuah, tämän kirjan lukemisen perustetta oli vaikea selittää ystävälleni, joka kysyi miksi sen luin. Kirjassa ei tapahdu mitään erityistä, pääosin vain seurataan seurataan kaupunkilaisen sinkkunaisen elämää. Kuitenkin viihdyin.

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Varsin erikoinen ja mukaansa tempaava, hyvin kirjoitettu kirja. Raju ja hieno, mutta aavistuksen ehkä pitkähkö - tai sitten vika oli minussa, kun kirjan loppupuoli alkoi tuntua sekavalta. Oivallinen lukukokemus kuitenkin ja tykkäsin.

Kuvassa yöpöytäni reunalla myös myös naistenlehti Gloria; kaksi kovin erilaista maailmaa korpisoturius vs. luksus - mutta molemmat luin ilolla.

Loppukevennykseksi vielä Antto Terras: Helsinki -Tallinna Express. Totuus suomalaisista ja virolaisista. Hervotonta, hauskaa, ronskia ja samalla tarkkanäköistä. Monet varmaankin närkästyvät syystä tai toisesta tätä lukiessaan, mutta minua nauratti. Sana on miehellä hallussa ja lukukokemus antoi sekä yleissivistystä, katsontakannan laajenemista että pieniä nauruntirskahduksia (eikä niitä elämässä ole liikaa).

Muista lukea kirjoja, ja hei - mielelläni otan vastaan vinkkejä helmistä.
Hyvää viikonloppua!