25.4.2019

Keväistä hohdepinkkiä, Tainaa ja Ristoa


Heleissä pinkkitunnelmissa oltu viime aikoina. Pinkkiä on näkynyt sekä kynsillä että huulipunissa. Vasemman puoleinen Lumene-huulipunakynä on suosikkini ja voih - juuri loppumaisillaan, heleä vaalean punainen pienillä hohdehippusilla. Haluaisin ostaa uuden samanlaisen, mutta valitettavasti värin nimi/numero on kulunut puikosta kokonaan pois. Täytynee piipahtaa Lumenen tehtaanmyymälässä Espoossa tämän kanssa, jos onni suosisi ja löytyisi uusi.

Kynsilläni Mavalan sävy 347 Big Bubble, joka on makuuni hieman liian siirappinen. Kenties tippa sinistä lakkaa voisi kääntää sävyä viileämmäksi. Täytyypä kokeilla.

Viimein oli aikaa kirjoille. Taina Latvala on minulle uusi tuttavuus ja Venetsialaiset-kirjan seurassa viihdyin mainiosti. Mielessä olivat myös omat sisareni, miten toisistamme erilaisia me kolme olemmekaan.

Toinen kirjoistani on Risto Isomäen tuotantoa. Ristoa olen ajatellut monesti, mm. Sarasvatin hiekkaa -niminen kirja ollut lukulistallani jo pitkään - jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi. Kenties pelkäsin aiheiden olevan liian raskaita.. vaan väärässä olin.

Kiitos hienoista lukuelämyksistä molemmille kirjailijoille!


ps.
Lumenen tehtaanmyymälä
Lasihytti 1, alapiha, 02780 Espoo
Puh. 0204 877 389
Ma-Pe 11-18, La 10-16

4 kommenttia:

  1. Mulla on Sarasvatin hiekkaa -kirja odottanut hyllyssä lukemista jo vuosia... pelkään ihan samaa, että aihe on liian rankka ja stressaava. Ilmestyessään kirja oli aika paljon esillä ja teema on erittäin ajankohtainen taas ja aina!
    Terkkuja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelko pois - ainakin tämä kirja oli avartava ja helppolukuinen. Joskin hieman liian väkivaltainen loppua kohden...mutta mitäpä voi historian kirjoittaja tehdä jos historia on väkivaltaista.

      Hyvää viikovaihdetta!

      Poista
  2. Mulla olis pino kirjoja, jotka odottavat kahden viikon kesälomaani. Olen talven aikana pari kirjaa ehtinyt lueskella, mutta muuhun ei ole aika riittänyt. Lomalla on tarkoitus ainakin tuplata määrä. :)

    Mukavaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sellaista se tahtoo olla - pinoja minullakin ja haaveita lukuhetkistä, mutta jotain tulee helposti lukemisen tielle. Loma ja kirjat onkin mukava ajatus - vielä vähän auringon valoa ja lempeitä tuulia ja vaikkapa merimaisema. Ah, lomaa ikävä jo!

      Poista