Tänäkin vuonna säästin viikon kesälomasta syksylle ja piipahdimme Kreetalla keräämässä auringonsäteitä pimeän kauden varalle. Kohteeksi valikoitui uusi tuttavuus Rethymno, joka osoittautui suuremmaksi paikaksi kuin kuvittelin.
Koolla on puolensa, sekä hyvät että huonot. Paljon mielenkiintoista tutkittavaa, mutta omiin mieltymyksiini hieman liikaa sutinaa ja erityisesti liikennettä / liikenteen melua.
Lämpoä riitty hyvin myös näin syyskuun loppupuolella ja merivesi oli lämmintä. Pari päivää oli kyllä tuulista ja uimareille punainen, aalloista/vaarallisista virtauksista varoittava lippu. Kunnoitusta herättävä kaunis meri.
Kreikan ruoka on konstailematonta ja herkullista, annokset varsin reiluja. Vasemmassa yläkulmassa Traditional Greek cheese & ham pie, sitten kalaa, souvlakia ja gyros-annos.
Tämä suloinen kissa köllötteli aukiolla kaikessa rauhassa ja nautti aamuauringosta, hyvä asenne.
Tästä seikkailemaan vanhaan kaupunkiin.
Kolmella eri torilla tuli käytyä, kulkevat nimellä Street Market. Tuoreita herkkuja ja kiva tunnelma - suosittelen. Viinirypäleet olivat superhyviä, kuin karkkia :-)
Kaivamisen iloa oli hauska seurata. Koirat ovat ihania!
Pienellä maaseuturetkellä ystävien kanssa, niin kaunis paikka!
Bye bye lovely Crete - hope to see you soon!