30.12.2012

Uuteen vuoteen uusin jaloin - Perfect Feet Mask

Pidemmän aikaa on tehnyt mieli kokeilla Aasian ihmettä l. jalkojenkuorintasukkia ja jokin aika sitten osui sopiva Groupon-tarjous kohdalle ( 3 paria yhteensä 29,95e ).

Sukanmalliset geelitäytteiset pussit jalkoihin puoleksitoista tunniksi ja sitten vain odottelemaan noin viikossa tapahtuvaa jalkojen ihon kuoriutumista. Geeli tuntui vilvoittavan hyvältä ja tulostakin on jo muutaman päivän jälkeen tullut, nimittäin sukkia saanut puistella ahkerasti pölisevän ihon vuoksi. Pientä liuskoittain kuoriutumista ollut myös, mutta valitettavasti ihon paksummat kohdat esim. kantapäissä ennallaan. Toivotaan että prosessi vielä kesken.

Positiivinen kokemus;  mutta ajoitus kannattaa tosiaan miettiä etukäteen, jottei joudu riekaleisin varpain esim. sandaalikauden avajaisiin ;-)

Suomestakin vastaavia kuorintasukkia näköjään jo saa kts. Footner Exfoliating Socks
- mutta ihmeen korkeaan hintaan.


ps. ainakin näiden kuorintasukkien max jalkakoko lienee 40 ja hyvä vinkki on laittaa hoidon ajaksi tavalliset sukat kuorintasukkien päälle

27.12.2012

Topi Saha on aarre

Joulunpyhät kuuntelin Topi Sahan ensilevyä Verta ja lihaa. Tässä nuoressa miehessä on sitä jotain!
Hienoa, pienimuotoista ja rehellistä musiikkia, merkitykselliset vahvat sanat, suora katse ja pehmeä ääni.
FF tykkää :-)


Näin HS / Tero Salonen:

"Dave Lindholm, Tuomari Nurmio, Hiski Salomaa, J. Karjalainen ja kumppanit ovat ammentaneet trubaduurien perinteistä ja luoneet suomalaiseen musiikkiin vuosikymmenien saatossa upeita perintöjä vaalittaviksi.
Niinpä kriteerit ovat korkealla, kun uusia trubaduuriyrittäjiä saapuu soittoinensa, kertomuksinensa ja levyinensä. Moni heistä ei kerta kaikkiaan pysty tasolle, jota tämän laadukkaan perinteen pohjalta odotetaan. Heidän laulujensa tarinat jäävät usein ohuiksi, kielikuvat kompasteleviksi ja kappaleiden maailmat pienissä piireissä pyöriviksi, vaille tunnetta laajemmasta kosketuksesta ja ymmärryksestä.
Topi Saha on uusi trubaduurikokelas, vasta ensilevynsä tehnyt ja lähes tuntematon 23-vuotias nuorimies. Hän sanoo oppineensa soittonsa lapsuudenmaisemissaan Kaustisten kesäöissä ja matkanneensa kitaran kanssa leipäduunien perässä maamme raitteja.
Hän yhdistää musiikissaan uusvanhaa angloamerikkalaista folkkia ja klassista asennetta miehestä, kitarasta ja nuotiosta. Ja Sahalla ovat asiat kunnossa: huuliharppu, akustinen kitara ja muu pienieleinen soitto toistaa kauniita melodioita ja hänen tarinansa ovat kirjallisesti mehukkaita. Hänellä on persoonallinen oma ilmaisu.
Verta ja lihaa on enemmän kuin lupaava ensilevy. Saha lataa lauluihinsa kiehtovia jännitteitä. Hän laulaa rakkauden kiemuroista, luopumisesta, korkeammista voimista, haavoittumisen hetkistä, peloista, nuorista unelmista eikä hän pelkää kosketella tabujakaan.
Karuus ja rauhallisuus korostavat teiden pölyjen tarttuneen lahjakkaaseen mieheen. Tälle ansiokkaalle ensialbumille on seuraaja jo tekeillä. "

Tässä tuubista löytynyt maistiainen:

26.12.2012

Lyhyttä ja raidallista - Magical Magnetic Twist

Kynteni lyhenivät entisestään kun haaverikynteni paikkaus ei toiminut, joten nips naps sanoivat kynsileikkurit. Piristystä piti lyhyisiin kynsiin saada, joten kokeilin ensimmäistä kertaa magneettilakkausta. 

Ko. kynsilakassa on metallihiukkasia joista saa raitakuviota pullon mukana tulevan magneetin avulla. Suht runsas kerros lakkaa ja 10 sek magneettia kynnelle - jipii - kuin taikaiskusta syntyivät kivat raidat. Tarkkaa hommaa kyllä, jottei vahingossa magneetilla kosketa märkää lakkausta...joo, kokeiltu on kun kaksi kynttä kymmenestä piti tehdä uusiksi  ;-)

Hauskannäköinen lopputulos ja varsin pienellä vaivalla, mitä mieltä olet?
Kokeilussa väri nro 08, ja viimeistely kirkkaalla päällyslakalla.   

    ps. sorry kuvan laatu, ensi kerralla sitten kameralla taas puhelimen sijaan



21.12.2012

Niin lyhyet ja niin nudet

Tähän mennessä olette nähneet minut aina pitkissä kynsissä, mutta nyt on luvassa vaihtelua, jouduin nimittäin pätkäisemään kynteni lyhyiksi remonttihommissa sattuneen pikku haaverin vuoksi. Grrr...tuntuvat oudoilta ja sormenpäät ovat hellinä, mutta kaikkeen tottuu. Lyhyet kynnet kyllä tosi näpsät esim. puhelimen kanssa.

Vaihtelun vuoksi värinä maltillista nudea, H&M.


Ja remontissa rispaantuneille hellää hoitoa a'la Lumene, toivottavasti auttaa.

18.12.2012

Pitsiunelmaa lahden takaa - ostosvinkki Tallinnaan

Terkut Tallinnasta. Ihan sattumalta löytyi Rootermannista Adelli-niminen putiikki jossa kauniita alusvaatteita tosi edullisesti. Ihania rintsikoita ja pikkareita vaikka kuinka - ilahduttavan paljon kokoja, isompiakin :-)

Nuo shampanjanväriset ostin ja hinta uskomaton, 4e!


Rootermanni-keskus sataman lähellä, osoite Mere puistee 4, toinen kerros ja alusvaatteet naistenvaateosaston päädyssä, hissistä vasemmalle.


16.12.2012

Aino Venna - mielenkiintoinen tuttavuus



Ainon olen nähnyt kerran lavalla ja ah, taitava ja upeaääninen nainen.



Tässä unenomainen maistiaspala Ainon musiikista:



Aino Vennan sivuille KLIK

 

13.12.2012

Ofelia Market -tunnelmia osa 2

Ofelia Market Arts & Crafts and second hand treasures Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa 9.12.2013.
Essin Maailman ihana Essi.
Essin Maailman herkullisen näköisiä tuotteita.
Söötit tytöt ostoksilla Ofeliassa.
Essin Maailman huikeita hiuskoristeita.
Synkkyys ja söpöys sulassa sovussa.
Kivoja juttuja.
Ja lisää kivoja juttuja.
House of Simonen upeat Daamit. Oikealla todella hienot meikit taiteillut Tea.
Myyntipöytiä ja tunnelmaa oli myös Glorian yläkerrassa.

House of Simone KLIK

Essin Maailma KLIK

Pinkkis KLIK

11.12.2012

Kuvat kutsuvat: Northern Women in CHANEL

Kiinnostava valokuvanäyttely olisi tarjolla Laboratoryssä, Erottajankatu 9 Helsinki:
Peter Farago & Ingela Klemetz-Faragon Northern Women in CHANEL.

Kuvissa myös kotimaista nasikauneutta, nimittäin Suvi Koponen ja Kirsi Pyrhönen.

Laboratory  KLIK



10.12.2012

Ofelia Market Helsinki: Arts, crafts & 2nd hand treasures

Piipahdin Ofelia Market -tapahtumassa Kulttuuriareena Gloriassa viikonloppuna. Hauska juttu ja aivan valtavasti katseltavaa sekä yleisössä, myytävissä tuotteissa että ohjelmassa. Teemana Burlesque, Gothic, Lolita, Retro, Rock'n'Roll, Steampunk ja Vintage.

Tässä tunnelmia, ole hyvä :-)



8.12.2012

Arkikin on juhlaa - glitteriä ja kynsitarroja

Juhlatunnelmissa täällä jälleen ja ihan muuten vain :-). Glitter-lakkaus ja pikku strasseilla somistetut mustat kynsitarrat. Tarrojen viimeistelyyn kaksi ohutta kerrosta päällyslakkaa. Tarkkasilmäinen lukijani saattaa huomata että vahingossa sekoitin vasemman ja oiken käden tarroja, mutta haitanneeko sittenkään.

Hyvää viikonloppua!
ps. joko joulukortit valmiina... postituspäivä lähestyy.

6.12.2012

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi!



Kutsua Linnaan ei valitettavasti tullut, mutta ihailen pukuloistoa tv:stä ja nautin teetä sitruunaleivoksen
kera, ei hullumpaa näinkään ;-)


 


3.12.2012

Sielunhoitoa a' la Jesse Kaikuranta


Terkut konsertista :-)

Pakkasta ja rajua viimaa, mutta kyllä kannatti taivaltaa. Konsertti oli ravintoa ja virkistystä sielulleni; ainutlaatuinen laulaja, loistava bändi ( myös jouset! ), kiva paikka ja erityismausteena komea valaistus. Sellosalin väelle kiitokset hienoista oivalluksista valojuttujen suhteen.

Tuntui että yleisö pidätteli henkeään ja nautti, välin aplodit eivät olleet loppua. Jännittävä sekoitus tämä: ujon vaatimaton artisti, intiimi sali ja toisaalta hulppeat soundit, Jessen kattoon asti kantava koskettava ääni, savuverhoa ja valoshowta. Pidin valtavasti!

Jessen lippuja KLIK
Sellosali KLIK

2.12.2012

Säihkyvin kynsin ja kynin



Tällaisen toi posteljooni. Pakkaus kärsinyt matkalla kovia, mutta kiinnostavat metallinhohtoiset lakat ja kaupan päälle bling-blingkoristeltu kynä ( kyllä nyt kelpaa ;-).

Lakoilla hauskat nimet; vasemmalla hippuinen Pirouette my whistle ja oikealla Lucerne: tainly look marvellous.Kuvia seuraa kunhan pääsen lakkoja kokeilemaan.