31.7.2013
Toiveita?
Ajattelin uudistaa hieman blogini ilmettä. Onko toiveita ulkoasun, kuvien, aiheiden tai muun suhteen? Sana on vapaa :-)
Ps. Nämä ihanat vadelmat on poimittu omin pikku kätösin Lammilta, niin herkullisia ja niin kauniita :-)
30.7.2013
29.7.2013
Sandaalikunnon ylläpitoon
Avojaloin käveleminen vaikka nurmikolla on niin ihanaa, mutta vihertävät tai muuten vain värjäytyneet jalkapohjat eivät ole kovin kivat.
Kesälomahommissa ryvettyneet jalkani putsasin ainakin auttavaan edustuskuntoon seuraavasti:
The Body Shopiin KLIK
Kesälomahommissa ryvettyneet jalkani putsasin ainakin auttavaan edustuskuntoon seuraavasti:
Jalkakylpyvatiin lämmintä vettä, 3 rkl merisuolaa ja 2 rkl oliiviöljyä ja tujaus sitruunaa,
liotuksen jälkeen kynsiharjaa ja varovasti jalkaraspia tai hohkakiveä.
Lopuksi huolellinen kuivaus ( myös varvasväleistä ) ja ahkeraa rasvausta.
Hyvä kikka on tehorasvaus viimeiseksi illalla ja yöksi jalkaan ohuet puuvillasukat.
Kuvassa ylimmäisenä näkyvä erikoinen savesta valmistettu jalkaraspini on aikoinaan Body Shopista ostettu. Ei näkynyt olevan enää valikoimassa, mutta kaikkea muuta mukavaa jalkojen huotoon heillä kyllä on... Söötti vaaleanpunainen kynsiharja Tigeristä.liotuksen jälkeen kynsiharjaa ja varovasti jalkaraspia tai hohkakiveä.
Lopuksi huolellinen kuivaus ( myös varvasväleistä ) ja ahkeraa rasvausta.
Hyvä kikka on tehorasvaus viimeiseksi illalla ja yöksi jalkaan ohuet puuvillasukat.
The Body Shopiin KLIK
26.7.2013
Äiti, poika ja Kippo - kesäpäivän pieni juhlistus
Kiva kun nämä herkut ovat viimein löytäneet tiensä Suomeen. Kipollinen raikasta jäädytettyä jugurttia ja kolme lisuketta valinnan mukaan.
Pieninkin koko oli varsin reilu ja houkuttelevia lisukkeita runsaasti. Pohdinnan jälkeen molempien annokseen valikoitui valkoinen suklaa, cashew-pähkinät ja tuoreet mansikat. Raikasta ja hyvää!
Kippon nettisivut jotenkin jumissa, mutta tämä söpö pikku paikka löytyy ainakin Helsingistä osoitteessa
Iso Roobertinkatu 7
ps. tässä vielä pienet kuvaterveiset viime lauantailta upeasta Helsingin Tall Ships Race -tapahtumasta

24.7.2013
Pinkit liukuvärjätyt kynnet hiutalein - My gradient pink nails with glitter and flakies
Näin loma-aikaan on tullut tehtyä melko tylsiä yksivärisiä lakkauksia, enkä ole niitä kehdannut täällä esitellä. Nyt iski taas koristeluinto ja tässä tulosta :-)
Beauty Brands Co - myymälastä ostamani kesäinen pinkki Golden Rose 328 liukuvärjäyksenä valkoisen lakan kanssa. Koristeena hopeista glitter-lakkaa ja yksi kerros ihanaista Jolly Jewels 101 -lakkaa. Viimeksi mainitussa on ohuen ohuita siniselle-vihreälle ja lilalle hohtavia hiutaleita - tämä Seppälästä ostettu lakkakaunotar on yksi aarteistani :-)
Ps. Tervetuloa lukijakseni Anna!

22.7.2013
Aikuinen nainen testaa: Bik Bok Express Nailpolish Remover
Aikaisemmassa postauksessani lupasin kertoa kokemuksista uuden lakanpoistoaineeni kanssa. Kokeiltu on ja hyväksi havaittu.
Miten pikapoistaja toimii? Sormi kerrallaan purkissa olevan superlonin sisälle, pyöritellään sormea ja annetaan aineen vaikuttaa. Lakka lähti kivasti, vain kynnen keskelle jäi hieman pumpulilla putsattavaa. Oiva apu useampien lakkakerrosten liottelussa, tykkään.
Acetone free 75ml. Ingridients; Ethyl Acetate, Alcohol Denat, Aqua, Ricinus Communis Oil, Glycerine. Ja tosiaan, hinta Bik Bokissa 4,95e.
Ps. glitter-lakka & superlon ei välttämättä hyvä yhdistelmä tai sitten vain hinkkailin koristeltua kynttä superloniin liian innokkasti - lopputuloksena pieniä superlonmurusia..

19.7.2013
Aikuinen nainen, neon ja pupu pöksyissä
Neon-kynsilakan värin vangitseminen kuvaan osoittautui sitten mahdottomaksi. Kokeilin ulkona, sisällä, auringossa, varjossa.. mutta superoranssina hehkuva väri ei valitettavasti kuvaan välity. Vaan sen verran railakas tuo oranssi neon oli, että pupu meni pöksyyn ja lakkaus lähti heti seuraavana aamuna ;-)
Oranssi lakka Yes Love 027 ja peukaloissa pinkki Golden Rose 328, aluslakkana valkoinen.
Oranssi lakka Yes Love 027 ja peukaloissa pinkki Golden Rose 328, aluslakkana valkoinen.
16.7.2013
Ihanat ja ne vähemmän ihanat korot - Know your heels
Uusimmassa Costumessa silmään iski kenkäkuva Louis Vuittonin näytöksestä - A-p-u-a-h tuollaisen kengän takakulmassa olevan koron rumuutta! Rumuuden lisäksi vähänkin korkeampana versiona "takakorolla" on epämukava taipumus työntää jalkaa kengän etuosaan; joskus aikoinaan on pitänyt sekin vahingossa kokea... oi varvas-raukkoja ;-)
Olenkohan aivan metsässä kun ajattelin ohittaa tämän trendin ja keskittyä klassisiin & oikean painopisteen korkoihin?
Olenkohan aivan metsässä kun ajattelin ohittaa tämän trendin ja keskittyä klassisiin & oikean painopisteen korkoihin?
Know your heels -illustrations by Michelle Ricks |
13.7.2013
Kynsilakan poistoa nopsasti - Express removers
Naistenlehdissä on hehkutettu Maybelinen Express Removeria, eli systeemiä jossa kynsi painetaan purkin sisällä olevaan poistoaineella kyllästettyyn superlonpalaan. Alla Anttilan hinnat Maybellinelle ja L'Orealin vastaavalle. Yllättäen Bik Bok -nimisestä enimmäkseen kai nuorisomuotiin keskittyvästä putiikistä löytyi aivan samankokoinen ja samanlaisessa purkissankin oleva kynsilakanpoistoaine hintaan 4,95e.
Bik Bokin tuote odottelee nyt testaamistani, saapa nähdä miten toimi...
Bik Bokin tuote odottelee nyt testaamistani, saapa nähdä miten toimi...
10.7.2013
Iloiset jalat a'la db Nails
Kesäloman kunniaksi viimein käytin kevättalvella Grouponista ostamani jalkahoito & varpaankynsien geelilakkaus -lahjakortin. Pikkuinen, edullinen ja ystävällisen palvelun perheyritys db Nails löytyy Vantaan Martinlaaksosta. Parkkipaikkoja on ja juna-asema ihan vieressä. Suosittelen!
Ensimmäistä kertaa kokeilen kehuttua geelilakkausta, saapa nähdä miten kestää. Sormissa minulla viime aikoina ollutkin niin rajuja värejä että varpaissa päädyin maltilliseen kiiltävään nudeen :-)
9.7.2013
Upeita erilaisia muotikuvia - Debenhams shows diversity in fashion
Nämä Debenhams-tavaratalon muotikuvat ovat upeita ja pysäyttäviä.
"The imagery turns its back on the industry norm of young thin models, instead featuring an amputee, three models over 40 - including one nearing 70 - and a paralympian athlete. Swimwear shots celebrate curves using a model who is a size 18.
The move builds on other industry firsts from Debenhams including the use of a disabled model when it launched Principles; size 16 mannequins in stores to more accurately reflect the shape of customers; the banning of airbrushing on swimwear imagery and lingerie campaigns featuring a 50+ model."
Lue lisää täältä KLIK
Tästä kurkkimaan Debenhams-verkkokauppaan KLIK

5.7.2013
Päivän piristyskuvat - Canine grooming in America
Uskomatonta ja vieläpä totta! Valokuvaaja Ren Netherlandin kuvia korien trimmauskilpailusta, huhhuh..
Everything is big in America - kuten sanotaan ;-)
Katso 16 koirantrimmauskuvaa The Guardian -lehdestä täältä KLIK
Iloista perjantaita!
Everything is big in America - kuten sanotaan ;-)
Iloista perjantaita!
3.7.2013
Beauty Brands Co -myymälä Kampissa
Terveiset uudesta Beauty Brands Co. -kynsilakkapuodista Helsingissä. Kävin sen pikaisesti katsastamassa ja pakko sanoa että hississä hymyilytti kun ko. kerroksen kohdalla luki Nuoriso ;-). Kiva pikku puoti Kampin keskuksen viidennessä kerroksessa, esillä Golden Rosea, Flormaria, Jolly Jewelsejä ja vähän muitakin samalta maahantuojalta. Tarkemmin ajatellen olihan siellä meikkejäkin, mutta kynsilakkahulluna katseeni toiminee valikoivasti ;-)
Myymälä on pikkuruinen ja hinnat samaa kuin esim. Seppälässä, mutta valikoima aavistuksen suurempi ja myyjätär oikein ystävällinen. Kamera unohtui kotiin, joten nämä pikanäpsäykset puhelimella...
Tällainen tieto löytyi netistä:

"Beauty Brands Co. on uuden ajan kosmetiikkaliike. Tarjoamme huippulaatuisia kosmetiikkatuotteita, jotka eivät tee suurta lovea kukkaroosi. Meiltä löydät kosmetiikkamaailman puhutuimmat uutuudet, hienoimmat klassikot sekä kaupungin parhaan sävyvalikoiman – esimerkiksi yli 100 erilaista kynsilakkasävyä. Merkkimme ovat kansainvälisesti tunnetut Flormar ja Golden Rose. Tervetuloa!"
Aukioloajat:
arkisin 9-21
lauantaisin 9-18
sunnuntaisin 12-18
Aukioloajat:
arkisin 9-21
lauantaisin 9-18
sunnuntaisin 12-18
1.7.2013
Terassikierros ja limenväriset kynnet - My Gradient Lime Nails
Edellisessä mainitsin että himotuksenani ovat olleet limenväriset kynnet, no nyt innostuin sellaiset laittelemaan kun viikonloppuna tapasin ihania ystävättäriäni pienen terassikierroksen merkeissä. Helsinki oli kauneimillaan ja Rock The Beach jyräsi taustalla.
Kynnet on tehty liukuvärjäyksellä eli töpöttelytekniikalla meikkisienen palaa apuna käyttäen, ja valitettavasti kuvat eivät tee oikeutta huikealle värille. Joku taisi kysyä että miksi yksi kynsistä on valkoinen.. noh, ihan muuten vain & hetken mielijohteesta - mielestäni valkoinen raikasti riviä mukavasti :-)
Hyvää heinäkuuta sinulle!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)