25.8.2017

Taiteiden Yössä muotitaiteilija Jukka Rintalan kanssa

Taiteiden Yö eilen Helsingissä täyttyi toineen toistaan houkuttelevammista elämyksistä. Taidetta, musiikkia, tanssia, teatteria... kaikkea - kiinnostavaa tarjontaa aivan valtavasti! Aikanaan laukkasin hulluna tapahtumasta toiseen, mutta jo muutamat viime vuodet olen noudattanut hyväksi havaitsemaani kaavaa: vähemmän on enemmän.

Yksi tämän vuotisista tärpeistäni oli muotitaiteilija Jukka Rintalan näyttely Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa.


Taiteiden Yön erikoisohjelmina museossa oli kukkien sidontaa, opstettuja kierroksia ja musisoimassa Play, Girls -salonkiyhtye ( Rintalan puvuissa - tietenkin! ). Taiteilija Rintala oli myös paikalla, mutta kuvaaminen olisi tuntunut jotenkin epäkorrektilta.

Aira Samulinille suunniteltu upea iltapuku.



Museon on vuonna 1965 perustanut tanskalainen liikemies Gunnar Didrichsen suomenruotsalaisen vaimonsa Marie-Louisen kanssa. Talon arkkitehtuuri ja merellinen sijainti luovat ainutlaatuisen tunnelman - hyvin viehättävää.

Didrichsen KLIK
Jukka Rintala KLIK

ps. kesälauantaisin Didrichsenin museoon pääsee myös vesibussilla Kauppatorilta - kiva idea!

Seuraa minua: Bloglovin' Pinterest Instagram

6 kommenttia:

  1. Enpä muista koskaan nähneeni rumaa Jukka Rintalan suunnittelemaa pukua. Niin upeita luomuksia. Aina linnan jihlia katsoessani, odotan näke äni hänen suunnittelemia juhla-asuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä - Jukka on todellinen taituri!

      Poista
  2. Jos en olisi ollut eilen Turku turneella olisin minäkin tullut Didrichsenille. Jukka Rintalan puvut on niin käsittämättömän kauniita. Ja Didrichsenin ympäristö niille ihan täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sinä ahkera reissunainen! Puvut niin ihania ja ko.paikan arkkitehtuuri on kummasti alkanut pikku hiljaa miellyttää yhä enemmän.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä🤗 Jukka Rintalan puvut on mielettömän kauniita.Mukavaa viikonloppua🌻

    VastaaPoista