Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityömessut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityömessut. Näytä kaikki tekstit

11.12.2019

Tyttöjen retki Tampereelle


Paljon hyvää olen kuullut Tampereen Kädentaitomessuista ja viimein sain aikaiseksi reissata paikan päälle. Tyttöporukalla mentiin ja oikein antoisa päivä oli meillä. Messut osoittautuivat maineensa veroisiksi; valtavasti katseltavaa, inspiraation lähteitä ja tietenkin, houkutuksia.

Perinteiset kalenteripyyheet raikkaalla modernilla ilmeellä by Likiz. Tykkään.

Viehättäviä pitsikorviksia, suloisia ryijyjä sekä Maarit Kontiaisen eläinaiheita herkän kauniisti toteutettuina.

Hiekkakakku.fi -osastolla riitti tutkittavaa ja nämä ihanan kevyet korvikset muuttivatkin sitten meille.

Mukaan lähtenyt toinen taiteellisesti monilahjakkaista sisaristani olikin erinomaista ja erittäin opettavaista messuseuraa. Esimerkiksi Konstashopin osastolla vietimme pitkän tovin uutuuksia tutkaillen. Tapanani yleensä kädentaitomessuilla keskittyä asusteisiin, koruihin ja muotiin - nyt sain uutta kulmaa ja innostusta.

Upeat jugend-aiheet näissä Marjaana Särösalon tyynyissä.

Sööttiä retroa, Puumala-tuotteet.

Ja voi miten kivoja olivat nämä Töysän Kenkätehtaan huopalapikkaat!

Lopuksi vielä kuva ohjelmalavalta; katseltiin kaksi muotinäytöstä ja mestarillista Jukka Rintalaa työssään. Hyvin järjestetyt ja oikein kivat messut - suosittelen!


Kiitos retkiseurasta M & T!

Tietoa Kädentaitomessuista KLIK

5.3.2019

Silmäiloa, aurinkoa ja värikylpyä - Kädentaitomessut Helsinki


Kädentaitomessut on ilahduttava ja piristävä tapahtuma. Helsingin Wanha Satama toimi messujen tapahtumapaikkana tälläkin kertaa. Koruja, vaatteita, lankoja, kankaita, askartelu- ja käsityötarvikkeita, laukkuja ja paljon muuta. Mukavaa nähdä käsityötaitoa ja innostusta, väriä ja iloisia ihmisiä.

Mahtavaa sekin että merellinen Katajanokka kylpi kirkkaassa kevätauringossa! Tässä kuvaterveisiä 2-3.3.2019 järjestetyiltä messuilta:

Tarina-Asun osastolla kävin taas ihastelemassa herkullisia värejä ja Carla Country Cottagen pellavat - suloisia!

Ompelemaan inspiroivia kankaita - Kankainen.

Laukut kiinnostavat aina. Nukerin räsymattolaukut - kivoja!



Kierrätyslasia kauniissa muodossa - Lasitaiteilija Vesa Välikangas



Hyvää maaliskuun alkua ystävät! Seuraavassa postauksessani lisää, mm. Kädentaitomessujen koruista.

26.9.2017

Kädentaitoa, luomisen iloa ja ihania houkutuksia

Mahtavaa kun lämmin ja aurinkoinen syyssää meitä hellii! Niin oli kaunis viikonloppu, että tuli mieli veden ääreen. Jokin kumma siinä on, että erityisesti meri vetää minua aina puoleensa. Katajanokalle siis merimaisemia ihailemaan ja samalla reissulla Kädentaitomessuille.





Tunnelmallisessa ja rustiikissa Helsingin Wanhassa Satamassa 23-24.9 järjestettyjen messujen teemana on tekemisen taito, aidot hyvät materiaalit ja yksilöllisyys. Näytteilleasettajia oli ilahduttava määrä ja ympäri Suomen. Tässä muutamia poimintojani:

Lasiartesaani Hembula design, kotipaikka lasista kuuluisa Nuutajärvi. Käsitehtyjä lasihelmiä, lasikoruja ja taidelasia. Nämä neliön malliset korut - kivat!






Ságat Design ja Seija Ranttila ( kuvassa ). Lemmenjoelta kotoisin olevan ja nykyään Inarissa asuvan ihastuttavan Seijan käsityönä tekemät Ságat -laukut ja reput veivät sydämeni saman tien. Jännä yhdistelmä saamelaisuutta, folklorea, designia ja modernia otetta. Tykkään!


Ságat-tietoa täällä KLIK

Ketolan Strutsitila Nurmijärvi




Mekkoja, tunikoita ja muuta kivaa herkullisissa väreissä - Design Mari Mustonen.

Ilahduttava ja inspiroiva oli visiittini Kädentaitomessuille, ensi kerralla ehdottomasti taas mukaan. Harrastatko sinä vastaavia messuja/tapahtumia?