Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herkkua kuin heinänteko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herkkua kuin heinänteko. Näytä kaikki tekstit

10.5.2019

Iloa ja tähtien säihkettä ensi-illassa - Herkkua kuin heinänteko

Kummallisesti aikaa vierähtänyt siitä kun viimeksi olin ollut Peacock-teatterissa Linnanmäellä. Nyt ilokseni sain kutsun UIT:n eli Uuden Iloisen Teatterin Herkkua kuin heinänteko -kevätiloitteluun. Ensi-ilta, punainen matto ja oi sitä tähtien ja julkkisten määrää! Askeltakaan ei voinut lämpiössä ottaa näkemättä yhtä tai useampaa julkisuudesta tuttua kasvoa.


Teatteri itsessään jo hieman patinaa saanut, vaan eipä haittaa. Kevätrevyy tarjosi viihdyttävän kokonaisuuden musiikkia, laulua, tanssia, komediaa ja teatteria. Ajankohtaisia ja oivaltavia nauruhermoja kutkuttavia juttuja, joista osansa saivat myös some-maailman niin ”täydelliset” naiset ja miehet.


Herkkua kuin heinänteko -revyyn rooleissa mm. suosikkini Nina Tapio, Sinikka Sokka, Pihla Penttinen, Sami Hintsanen ja minulle uusi tuttavuus, erinomainen Antti Lang. Tanssijutut ovat mieluinen osa ohjelmaa - lavalla mm. Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta tutut Jutta Helenius ja Katri Mäkinen. Mukana menossa myös aina ihana ja iloisesti moneen taipuva bändi Jean S.

Revyyn ohjaaja on Sari Siikander ja koreografioista vastaa Mikko Ahti. Sarilla ensi-illassa hyvin kaunis harmaata tylliä oleva asu mustan yläosan kanssa - tykkäsin myös hänen vintage-henkisestä lainekampauksestaan <3
  
Hauska ilta mitä upeimmassa seurassa (vieressäni mm. Lenita Airisto, Sami Sykkö ja Aira Samulin), kiitos paljon kutsusta ja menestystä Uusi Iloinen Teatteri!


Herkkua kuin heinänteko Peacockissa 4.5.-15.6.2019


UIT eli Uusi Iloinen Teatteri KLIK
Linnanmäen Peacock-teatteri, Tivolikuja 1 Helsinki KLIK