Tuntuu että tänä vuonna kevät on myöhässä ja säät
vaihtelevat kovasti. Lauantaina oli kesä ja sunnuntaina kevät, maanantaina
melkein kuin sateinen syksy. Yöpakkasia ja tuulilasiakin on saanut jäästä raaputtaa. Melkoisia
haasteita lämpötilanvaihtelut myös pukeutumisen suhteen.
Takuuvarma startti kohti kesää oli kuitenkin
Kevätmessut
Helsingin Messukeskuksessa 12. – 15.4. Messukokonaisuuteen kuuluivat seuraavat
viisi tapahtumaa: Kevätpuutarha, Oma mökki, Oma koti, Sisusta ja Lähiruoka
& luomu, lisäksi kiinnostavia tietoiskuja ja kukkasidontakilpailu & -näytöksiä. Tässä messutunnelmia:
Kuutoshallin keskellä sijaitsevan Ideapuutarhan teemana tänä
vuonna oli Liisa ihmemaassa. Sadunomaista, iloista ja värikästä. Oli
Hullu Hatuntekijä, Irvikissa ja tietenkin Kani, joka kutsui hyppäämään mukaan.
Toteutus oli hauska ja kekseliäs, mutta viime vuoden herkän taiteellinen Ideapuutarha oli mieluisampi.
Sadun kärpässienet, pelikorteista tehty
kattokruunu, kukin koristellut istuimet, kelloseinä ja huovasta valmistetut
korkeat jättikukat varsin komeita, - vaan vieressä olevat oikeat kukat ja kasvit veivät
kyllä voiton.
Niin tykkään Kevätmessuista että olin siellä jopa kahtena päivänä. Paljon innostavaa katseltavaa, hyviä ideoita ja ah, se kukkapaljous! Valtava kukkahimotus tietenkin iski ja sain moneen kertaan itselleni muistuttaa yöpakkasista yms, jotten olisi lähtenyt messuilta suurten kukkakantamusten kanssa. Malttia malttia!
Maisemasuunnittelija Eva Wuiten aiheena olivat trendikkäät ja helppohoitoiset istutukset. Kuulin että upea ja karismaattinen Eva on avaamassa Gardenliving-kukkatalon & puutarhamyymälän Espoon Mankkaalle 10.5 - täytyypä piipahtaa!
Gardenliving KLIK