13.3.2015

Freeman Feeling Beautiful - myös aikuiselle iholle

Ilokseni löysin marketin valikoimista reilun kokoisia ja varsin edullisia kasvonaamioita amerikkalaiselta merkiltä Freeman. Vihreä "Facial sleeping mask " on kosteuttava yönaamio ja keltainen " Facial enzyme mask " on entsyymikuorintanaamio.

Ananasuute ja kuorivat AHA-hapot ovat keltaisen putkilon aseet, mukana yllättäen myös pientä rakeisuutta. Levitetään puhdistetuille kasvoille pari kertaa viikossa. Vaikuttamisaika 5-10 min, huuhdellaan lämpimällä vedellä. Muutamaan kertaan olen käyttänyt ja aivan kelpo tuote on. Rakeita en olisi oikeastaan aikuiselle iholleni kaivannut, mutta tuotettahan voi levittää iholle myös hellävaraisin ottein.

Kasvoille yöksi jätettävä kosteuttava naamio oli iloinen yllätys sekin. Hyvän tuoksuinen naamio sisältää hunajamelonia, rauhoittavaa kamomillaa ja kookosöljyä. Suositellaan erityisesti kosteutta kaipaavalle iholle. Tuntui että talven jäljiltä kuiva ihoni suorastaan hotkaisi naamiokerroksen, aamulla ei ollut mitään pois pestävää.


Freeman-tuotteita myyvät esimerkiksi Prismat ja Anttilat sekä Sokos-verkkokauppa KLIK
Kosteuttava kasvonaamio ja entsyymikuorinta, molempien hinta ostopaikasta riippuen n. 5e - ei hullumpaa - myös tuo koko, 150 ml saa minulta kiitosta!

10 kommenttia:

  1. Uusi sarja minulle. Edullinen hinta houkuttaa kyllä kokeilemaan. Kosteuttava yönaamio kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin itsekin tuohon yönaamioon. Sukulointireissulla nyt viikonloppuna pysähdyin Robin Hoodissa ja pakko oli ostaa sarjasta yksi lisää, hinta muistaakseni 4,30e.

      Poista
  2. Toi ananasnaamio on hyvä, ostin sen aikoinaan jonkun bloggarin suosituksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä. Kivasta tuoksusta ja putkilon reilusta koosta plussaa :)

      Poista
  3. Nämä näyttää siltä, että mä haluaisin syödä nämä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii Maiju, ymmärrän mutta en suosittele :). Aika herkullisen näköiset ja värikkäät kyllä.

      Poista
  4. Anonyymi16/3/15

    Noi molemmat varmaan tosi hyviä. Kivaa kun kerranki halvempaa!! T Tiina H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Edullinen, riittoisa ja reilun kokoiseen putkiloon pakattu - voisiko sitä enempää toivoakaan :-). Nyt kokeilussa samasta sarjasta musta kuorinta-aine, kuulostaapa hurjalta.

      Poista
  5. Yöksi jätettävä naamio?! Sehän on aamulla tyynyliinalla ja sitten tyynyliina (ja pahimmillaan myös tyyny) vaihtoon. Juuei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan toki niinkin käydä :-). Yönaamio on kuin paksumpaa voidetta ja minun tapauksessani iho ihmaisi sen suht vikkelään - ei siis jäänyt aamuksi iholta pois pestävää ja tyynyliinakin näytti aivan hyvältä.

      Poista