29.9.2012

Ihania kierrätyskoruja by Minzi

Näiden hauskojen ja persoonallisten Kirsikkatomaatti-rannekorujen materiaalit ovat kierrätettyjä. Minzin luona kokeilin useampia koruja ja ne sekä näyttävät että tuntuvat ranteessa oikein hyviltä. Tilaukseen menivät Kirsikkatomaatit: musta
ja musta-valkoinen :-)

Ota yhteys minuun jos olet kiinnostunut Mintzin koruista. Valikoimassa käsintehtyjä yksilöllisiä ranne-, kaula- ja korvakoruja.











28.9.2012

Jippu -Eva ( Nukutaan kielletyllä iholla )





Jippu on Jippu. Hieman liikaa epäilyttävää mediajulkisuutta viime aikoina, mutta hieno levy kuitenkin.

Näin kirjoittaa Jarkko Jokelainen /HS:

"Neljä vuotta eivät ole menneet Jipulta aihemaailmaa laventaessa, vaan kolmas levy palaa hänen puhkilaulamaansa teemaan: parisuhteeseen, sen syttymiseen, ylläpitoon ja kuihtumiseen.
Rakkauden ja sen rikkoutumisen julistaminen tuskin enää kantaisi, ellei Jippu olisi niin tosissaan ja omakohtainen. Vaihtelua
paatokseen tuo myös Hei me erotaan, jossa perheonnen loppua kuvaava teksti törmää pirteästi keinuvaan sävellykseen Gösta Sundqvistin hengessä. Tuotannollisesti uusi levy on Jipun suurieleisin. Lopulliseksi läpimurtohitiksi on tarjolla useampikin laulu. "


Paatosta tai ei, mutta oma suosikkini " Haluun unohtaa rauhassa" -kappale on upea. Valitettavasti sitä ei tähän hätään vielä löytynyt..

Hyvää viikonloppua!
FF :-)

27.9.2012

Gradient glitter nails - red and light grey


Taas on harjoiteltu liukuvärjäystä ;-). Tällä kertaa vaalean harmaan ja glitterpunaisen voimalla,
apuna kynsilakan töpöttelyssä pieni superlonpala.


24.9.2012

Aikuinen nainen ja helmikorvakoru

Terveisiä koruhommista, taas on väkerretty :-). Kuvassa rannekoru kierrättämistäni ja tuunaamistani puisista
sekä metallisista helmistä, korvikset reissusta ostetut.






Löytyi Helsingistä kiva, hieman Tiimarin sukuinen tanskalaiskauppa nimeltään Tiger. Varsin kohtuuhintaisia astioita, kattausta, kynttilöitä, teetä, pelejä, paperitavaraa, säilytystä...  ja minulle korujen tekoon kokonainen hyllyllinen herkkuja, jipii :-)

Ostoskoriin kulkeutui ohutta pyöreätä kuminauhaa ja lila helmipussi.

Tigerin esitteeseen KLIK

Tästä Tigeriin KLIK

20.9.2012

Evita ja Käsilaukun ABC


Lueskelin uudistunutta Evita-lehteä, erittäin onnistunut muutos - FF tykkää :-).  Tällä kertaa
esim. Käsilaukun ABC -artikkelissa oivallisia pointteja...



18.9.2012

Sahalaitaa, siksakkia ja Missoni

Habitare-messuilla ihastelin Deko-lehden osastoa ja siellä olleita komeita pallomaisia valaisimia, samaa sähäkkää kuosimaailmaa näkyy myös 25.9 lanseerattavasssa Lindexin Missoni-mallistossa...


 

Lindexin kampanjakuvat on valokuvannut Giampaolo Sgura.
Mallien ikäskaala ilahduttaa, mutta oi oi.... hoikkaakin hoikempi on daami..
 


"Yhteistyömme Missonin kanssa tarjoaa asiakkaillemme mahdollisuuden ostaa yhden maailman tunnetuimman ja arvostetuimman muotibrändin tuotteita samalla kun olemme jälleen mukana tukemassa rintasyöpätutkimusta, sanoo Lea Rytz Goldman, Lindexin design- ja sisäänostojohtaja.

Lindex Missoni -malliston kampanjatuotteiden myynnistä lahjoitetaan 10 prosenttia lyhentämättömänä Roosa nauha -rahastoon."

Lindexin sivuille KLIK

15.9.2012

Aikamatkalla Habitaressa 2012

Pakko on vielä palata aiheeseen Habitare-messut 2012. Komein "osasto" oli mielestäni Aikamatka 2012 johon näyttelyn kuraattori ja pääsuunnittelija Kaisa Blomstedt on koonnut suomalaisen sisustamisen ja muotoilun poimintoja 1950 - 2000 luvuilta.



Suloista nostalgiaa ja tyylillisiä herkkupaloja! Kurkkaa näyttelyyn:

Kuvaus: Kaija Ulmanen / raumalainen.fi

14.9.2012

Järjetön rakkaus


Jesse Kaikuranta sulatti sydämeni heti ensimmäisistä tv-esiintymisistään lähtien ja intiimitunnelmainen
live-keikka taidegalleriassa viime keväänä teki minusta suoranaisen Jesse-fanin.

Tässä maistiainen marraskuussa julkaistavalta levyltä, hyvää viikonloppua!

13.9.2012

Keinutuolien kokoontumisajot ja upea Samuli Alonen


Terveisiä Habitare-messuilta. Muutama näpsäisy riemastuttavasta hyväntekeväisyysjutusta nimeltään Keinutuolinen kokoontumisajot.






Oma keinutuolisuosikkini on mahdollisesti hieman epäkäytännöllinen, mutta ah.. niin kaunis, - alla oleva
Samuli Alosen teos Kesytetty...


"Keinutuolien kokoontumisajoilla pyritään muistuttamaan keinutuolien lumovoimasta sekä aikaansaada hyvää mieltä ja iloa. Hyvää mieltä tulee tapahtuman lisäksi myös hyväntekeväisyysosioiden myötä" - kuvailee hankkeen luova johtaja ja ideoija Miia Liesegang tapahtumakokonaisuutta.


Kuvia, lisätietoja ja Keinutuolinen huutokauppaan tästä KLIK

Samulin sivuille KLIK

12.9.2012

Lisää väriä - more colour :-)



Kalenterin mukaan pian jo oikeasti syksy, mutta periksi ei anneta!
Väriä päivään vaikkapa näin :-)

Sininen lakka HM, vihreä ja oranssi Seppälä, neonpinkki Wet n' Wild.

11.9.2012

Eläinkuosia kynsiin



Nämä ovat kivat ja yllättävän helpot! Ajatuksissani musta-harmaat pilkut kultaisella pohjalla... Kunhan ehdin :-)

8.9.2012

Annan käsiala toimii




Myönnän että olen aina pitänyt Anna Erikssonia erinomaisena laulajana, mutta ns. iskelmätyttönä. Uusi levy Mana esitteli minulle aivan uudenlaisen upean Annan!

Näin kirjoittaa Pertti Avola HS:
"Kokonaan Erikssonin omaa käsialaa oleva Mana on sointimaailmaltaan tummasävyinen, dramaattinen, jopa raskas. Jouset muistuttavat paikoin Apocalypticaa, ja ohjelmoinnit sekä perkussiot jauhavat voimalla kuin hevissä.
Sanoituksissa ollaan elämän ja yksilön kipupisteissä, ihmisen pimeälläkin puolella. Eriksson laulaa vaihtelevammin ja sävykkäämmin kuin koskaan ennen. "


Oikeasti, kokonaan Annan käsialaa - wau!

Kuuntele tämä; kaunis, kuulas ja koskettava:
Tikaritaivas

ja tässä vähän rokimpi maistiainen:
Anna Eriksson - Rakkauden ateisti

Ihanaa viikonloppua!

6.9.2012

Syksyisiä poimintoja - for the fall 2012...


HM
 
HM
 
HM
  
Ellos

Ellos

5.9.2012

Liukuvärjäystä - Gradient nails; dark grey and silver



Liukuvärjätyt kynnet vaiheessa l. ilman glitter-silausta. Mavalan harmaa, Kone Helsinki
Holographic grey. Apuvälineenä pieni pala superlonia. Helpoimmaksi havaittu tapa on
laittaa tippa lakkaa paperille ja ottaa siitä  superlon-palaan l. töpöttimeen :-).


Lisäsin Kone Helsinki valkoista hippulakkaa töpöttämällä, sipaisu glitteriä ja reunojen siivous.
Valmista tuli! 

Mitäs pidät? Kommentit aina tervetulleita :-)

Valon ja varjon taitava leikki - valokynää & varjostuksia



Oi ihmettä, miten suuri työ luonnonkauniin Kimin meikkipohjassa...
  
Huomaa poskien kavennus varjostamalla ja keskiosan sekä
silmänseudun  valaiseminen vaaleammalla värillä.

 
Lopputulos on kyllä upea. Ei kun harjoittelemaan ;-) !


Daily Mail -uutiseen  KLIK



3.9.2012

Kotoiset Kontiot kunniaan :-)

Kumisaappaat ovat paitsi käytännölliset, nyt myös muodikaat. Gloria-lehtikin esitteli kumppareita
syyskuun numerossa.
Hei mitäs jos unohdettaisiin nuo Hunterit, Aiglet tms - meillä komeat Kontiot!




Valkoisina klassiset Kontiot näyttävät aivan uudenlaisilta.   Kts Nokian Originals


1.9.2012

Lauren Conrad picks fall 2012

Aika mukavan näköisiä juttuja nämä :-)


Samalla haluan kehua tätä Laurenin kirjaa; FF tykkää :-)