Näytetään tekstit, joissa on tunniste veistokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste veistokset. Näytä kaikki tekstit

10.7.2018

Rauhallista kauneutta ja outoja kuvakulmia

Terveiset kesäisestä Porista. Joskus kauan sitten olen käynyt Yyterissä, mutta itse Pori oli jostain syystä jäänyt paitsioon. Nyt tarjoutui mahdollisuus pikkuisen tutustua ja ensivaikutelma on onnistunut.

Keskustasta aivan umpimähkään suunnistin horisontissa näkyneen kirkontornin suuntaan ja se olikin hyvä valinta, päädyin jokirantaan. Kaunis kirkkopuisto veistoksineen oli erinomainen aloituspaikka.








Vaikuttava veistosryhmä ja sankarimuistomerkki on Mannerheimin ratsastajapatsaan luoneen kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen teos In Memorial vuodelta 1952.

Jatkoin matkaani rantaa pitkin. Ostin jäätelön, ihailin jokimaisemia ja löysin tieni pienelle sillalle joka yllättäen veikin minut legendaariselle Kirjurinluodolle.


Takasintulomatkalla minua vielä tervehti Eila Hiltusen teos Polyfonia vuodelta 1987. Voimakas ja komea 3,5 metriä korkea terästeos, mutta apua - myöhemmin vasta huomasin, että tästä kuvakulmasta näyttää kuin hahmo pyllistäisi ja samalla katsoisi olkansa yli. Voi ei, kylläpä tuli napattua kuva oudosta kulmasta ;-)

Onko Pori sinulle tuttu ja olisiko hyviä vinkkejä visiitin arvoisista paikoista siellä?

10.5.2017

Taidehallissa iloinen ja värikylläinen yllätys - vielä ehdit!

Pitkästä aikaa pistäydyin Helsingin Taidehallissa Nervanderinkadulla ja voi miten ilahduttava visiitti se olikaan. Anu Pentikin Kolme tilaa -näyttely oli hieno elämys. Väriä, iloa, valoa ja kumarrus pohjoisen luonnon komeudelle; kolme kaunista, mutta tunnelmaltaan täysin erilaista tilaa.


Yksityiskohta ulko-ovessa.







Taidehalli on myös arkkitehtuuriltaan viehättävä, sekä ulkoa että sisältä. Huomaa myös yläkertaan johtavan portaikon värit ja katto. Taidehallin kaupassa on runsaasti houkutuksia, mm. nämä kauniit Pentik-kulhot.
 


Kolme tilaa -näyttely jatkuu sunnuntaihin 14.5.2017. Vahva suositus!

Helsingin Taidehalli
Nervanderinkatu 3
 
ti, to ja pe klo 11-18
ke klo 11 -20
la ja su klo 11 - 18

ps. Anu Pentikin näyttelyn viimeisellä viikolla Taidehallissa poikkeukselliset aukioloajat:
ke 10.5.– su 14.5. klo 10–20

la 13.5. klo 11.00, 12.00, 14.00 & 15.00 taiteilijatapaaminen
su 14.5. klo  11.00, 12.00, 14.00 & 15.00 taiteilijatapaaminen 

Seuraa minua: Bloglovin' Pinterest Instagram