18.11.2016

Mielenkiintoinen kotimainen Flow, tunnetuoksut ja sheabutter-workshop


Monesti ovat mielessä erilaiset kemikaalit joita iholleni kulkeutuu esimerkiksi kosmetiikan ja hiustuotteitten kautta; mitä kaikkea niistä löytyykään, hui. Kemisti en ole, enkä jaksa riittävän tarkkaan opiskella tuoteselosteita. Perusluottamus on siihen että Suomessa tuotteiden valvonta toimii ja hei tietenkin, voisihan sitä tutustua paremmin myös luonnonkosmetiikkaan.



Sopivasti sain kutsun pr-toimiston ja Flow-kosmetiikan järjestämään sheabutter-workshopiin. Oi, miten kiva tilausuus se olikaan viime viikolla ja mikä parasta, sai itse valmistaa vartalovoin! Kodikkaasti sisustetun toimiston tiloihin pystytetyn koekeittiön täytti iloinen puheensorina, kattiloiden ja vispilöiden kilinä. Oli puhdasta sheavoita sulatettavaksi, eteerisiä öljyjä, argan- ja ruusunmarjaöljyä, ihania tuoksuja ja iloisia ilmeitä.


Välillä kahviteltiin ja kuultiin Flow-kosmetiikan filosofiasta sekä tuotteista. Palan painikkeena oli raakakakkua, nams.

Mielenkiintoni herättänyt Flow-kosmetiikka valmistetaan pientehtaassa Hyvinkäällä puhtaista ja ravintorikkaista raaka-aineista. Useat tuotteista ovat tiivistemäisessä muodossa ja siksi varsin riittoisia. Omaan vartalovoihini valitsin Argan-öljyn lisäksi Flow Happiness ja - Braveheart  -tuoksuseosta.

Hyvät naiset ja herrat, tässä se nyt on, itse valmistettu ihana BodyButter:








ps.
Sain alekoodin lukijoilleni jaettavaksi: salasanalla ”flowjoulu” -15% koko tilauksesta verkkokaupassa 15.12.2016 saakka

Flowkosmetiikka.fi -verkkokauppaan KLIK

12 kommenttia:

  1. Anonyymi18/11/16

    Jännä juttu tää. Alammeko itse tehdä kosmettiikkamme? No ainakin tietää tarkalleen mitä voide sisältää. Voisko alkaa väkertää kotona noita itse? .Onko raaka-aineita saatavilla?
    Terv. Iiru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itse kun teki tiesi tarkalleen mitä voide sisälsi. Kiva ajatus <3

      Poista
  2. Harmi, etten päässyt tulemaan, olisi ollut niin mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  3. Kiva, että annettiin itse tehdä kosmetiikkaa.
    Mukavaa perjantaita ja tulevaa viikonloppu sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Varmasti kiva tunne, kun itse saa tuollaista aikaiseksi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kyllä omin käsin tehty on aina mieluista ja sykähdyttävää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nyt kun voidetta käyttää siinä on omanlaisensa fiilis.

      Poista
  6. Aika hauskalle kuulostaa itse tehty kosmetiikka, varmasti enemmän tunnetta käyttää :).Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Sari ja hauska oli tavata sinut!

      Poista