3.1.2014

Kynsikatsaus 2013 osa 2

Tarkoituksena oli valita viime vuonna tehdyistä lakkauksista Top 10, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan 20 kuvaa. Tässä jälkimmäinen osa vuoden 2013 kynsivärkkäilyjäni ja  -harjoituksiani. Kuten näkyy aikuinen nainen taisi suorastaan rakastua tekstuuri- eli hiekkalakkoihin :-)

Mattaharmaata, valkoista ja ripaus rallihenkeä.

Näiden villien lakkausten innoittajana olivat hedelmät kiivi ja lime.

Punaista hiekkalakkaa ja söpön sydänmanikyyrin harjoittelua.

Livenä nämä neon-kynnet olivat suorastaan hätkähdyttävän häikäisevät, olisiko ollut ensimmäinen kerta kun aikuinen nainen epäröi tehneensä ns. kynsilakkaöverit ;-)

Kesäistä pilvi-manikyyriä vastavärein.
Häränverta metsässä eli viininpunaisen ja tummanvihreän onnistunut liitto. Tiia Vanhatapion lakat Sangre ja Forrest green.

Hiekkalakkakynnet ja pois suosimastani perinteisestä mantelin muodosta, pakko myöntää että kulmikas muoto näyttää kyllä aika hassulta kynsissäni..

Romanttista hentoa roosaa kera glitterin, lisänä valkoinen kynsitarra.
 
Antiikkikultaiset hiekkalakkakynnet Lumenen tapaan.  Yksinkertainenkin voi olla kaunista. Aikuinen nainen tykkää!

Punaiset hiekkalakkakynnet a'la IsaDora. Tälläista v-manikyyriä tuli harjoitteltua myös.

Yhteenvetona kynsivuodesta 2013 voidaan todeta että hiekkalakkojen lisäksi lemppareikseni ovat vakiintuneet puolikuumanikyyrit ja helpot pikku koristelut. Tästä kymmenen kuvan kynsikatsaus-setistä omat suosikkini taitavat olla nuo kaksi alimmaista...

12 kommenttia:

  1. Upeita! Varsinkin nuo "limekynnet". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta ja kiitos! Limet olivat sellaiset vähän säpäkämmät kesäkynnet, täytyypä tehdä joskus variaatio.

      Poista
  2. Ooo :) Mun silmää miellyttää erityisesti nuo kiwi-kynnet sekä viimeiset punaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-). Tosi kivaa ja kiinnostavaa kuulla mitkä lakkauksistani miellyttävät. Terkkuja!

      Poista
  3. Oi, täällähän oli jo uusi kokoelma! Mä tykkään erityisesti hiekkasydämistä ja pilvimanista! Pitäskin tehdä pilviä uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juups, päätin poimia 20 kuvaa kymmenen sijaan. Kiva muistella lakkauksia ja tarkastella minkälaisista jutuista sitä on innostunut, tutkailla missä parantamisen varaa.

      Pilvimanit kivoja :-)

      Poista
  4. Jonttu3/1/14

    Antiikkikultaiset minusta parhaat.
    Kauniit perinteiset joulunpunaiset ilman alareunan loveamista puuttuivat. Niistä tykkäisin.
    Kiitos hienosta plogista ja mukavaa uutta vuotta Aikuiselle Naiselle,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos samoin sinulle!

      Jännästi sitä helposti kuvittelee peruslakkauksen olevan jotenkin tylsän... Mutta kuten sanoit, esim kirkkaan punaiset (ja nätisti muotoillut) kynnet ovat kyllä klassisen kauniit. Täytyykin taas laitella sellaiset :-)

      Poista
  5. Näistä mun lempparit on noi sun överit, eli neonit. Kesää odotellessa! Eihän niitä nyt keskellä talvea voi laittaa ;) Antiikkikultaiset on myös hienot. Itsellä on tuo samainen Lumenen lakka ja kyllä tykkään. Väri on kiva ja koostumuskin ihan perfect! Pitäisköhän noita hamsteroida :)
    Edellisistä tykkäsin eniten niistä vihreistä ja mielestäni kommentoinkin sitä postausta, mutta mun kommentti on näköjään kadonnu taivaan tuuliin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oops, mihinköhän kommenttisi jäänyt jumittamaan..outoa. Kiitos kuitenkin!
      Nuo neonit olivat kyllä aivan uskomattoman kirkkaat, välin ihan hätkähdin että mikä näkökentässä vilahti ;-) Ensi kesänä taas niitä kokeilemaan :-)

      Poista
  6. Jonttu5/1/14

    Hyvä Hannele! Ne överit on minustakin hyvät. Mietin kovasti, että äänestäiskö niitä, mutta antiikkikultaiset näin joulunaikaan vei voiton.
    Voittaakohan tästä äänestyksestä ehkä vai varmasti jotain...
    Hamsterointi on muuten ehkä vanhanaikaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, palkintoa en ollut ajatellut ... mutta kenties pitäisi teille ihanille lukijoille jokin arvontajuttu kohta järjestää. Pakko vielä niistä neon-överikynsistä sanoa että vaikka oli kesä ja lempeämpi valo, niin kynnet suorastaan hyppivät silmille - niin raju oli neon-efekti.

      Ja totta Jonttu, hamsterointi on varmaan sekä turhaa että vanhanaikaista :-)

      Poista